torstaina, huhtikuuta 24, 2025

Thappraya art zone, I bought a painting and had it mailed home...

 












Hello!

Takaisin Pattayalla..Thaimaassa, bussikuljetus meni ihan hyvin. Kävimmme Thappraya art zone joka on paikallinen taidekeskus jossa myydään maalauksia varsin edullisesti. Taulut maksavat täällä 2000-3000 bht mikä on varsin edullinen hinta käsin tehdystä maalauksesta, Oman muotokuvan saa hieman kalliinmalla mutta työ valmistuu 24 tunnissa. Ostin meriaiheisien maalauksen espanjan asunnolle ja postitus oli helppoa, menin postiin ja sanoin että lähetän tämän espanjaan. Sain seuranta koodin joten tiedän milloin teos on espanjassa. Taulu oli kookas joten oli hyvä idea lähettää se postilla..Taidekeskuksessa on ihan koulutettuja taiteiljoita tekemässä sekä omia aiheita että kopioita..kuumuus hieman haittasi päätöksen tekoa joten olisi pitänyt mennä iltapäivällä. 

perjantaina, huhtikuuta 18, 2025

Angkor wat, circle

 










Hello!

Angkor on yksi Kaakkois-Aasian tärkeimmistä arkeologisista kohteista. Angkorin arkeologinen puisto, joka ulottuu noin 400 km2:lle, mukaan lukien metsäinen alue, sisältää upeita jäänteitä Khmerien valtakunnan eri pääkaupungeista 800-1400-luvulta. Niihin kuuluvat kuuluisa Angkor Watin temppeli ja Angkor Thomissa Bayonin temppeli lukemattomine veistoksellisilla koristeilla. UNESCO on perustanut laajan ohjelman tämän symbolisen kohteen ja sen ympäristön suojelemiseksi.










Angkor-kompleksi käsittää kaikki tärkeimmät arkkitehtoniset rakennukset ja hydrologiset tekniset järjestelmät khmerien ajalta, ja useimmat näistä "barayista" ja kanavista ovat edelleen olemassa. Kaikki yksittäiset näkökohdat havainnollistavat kohteen koskemattomuutta, mikä heijastaa suuresti entisten kaupunkien loistoa. Liput oli suhteellinen kalliit 36 US ja vuosittain täällä käy yli miljoona turistia. Luulisi että korjaushankkeita saisi enemmän tehtyä tuolla summalle mitä puisto tilittää. Täällä näkyi myös olevan kiinalaisten ja intialaisten tukemia restaurointi projekteja..



tiistaina, huhtikuuta 15, 2025

Cambodian New Year .. Chaul Chnam

 










Hello!

Kambodžalainen uusivuosi eli Chaul Chnam on vuotuinen juhla, jota vietetään Kambodžassa vuosittain huhtikuun puolivälissä. Juhlinta kestää kolme päivää. Kambodžalaiset vievät uhrilahjoja wateihin, siivoavat kotinsa ja vaihtavat lahjoja. Uudenvuoden juhlintaan kuuluu myös joukko perinteisiä leikkejä ja pelejä. Oli aika turha luulo että emme kastuisi kun menimme syömään, naamani puuteroitiin valkoisella vauvan talkilla ja olimme rättimärkiä kun saavuimme ravintolaan. Tähän juhlintaan kuului vesisota, aika monelle oli vesipyssyjä, jopa hienoja malleja on..tätä on siis seuraavat 3 päivää.. 


sunnuntai, huhtikuuta 13, 2025

Battambang authentic life..Battambang Bat Cave, Phnom Sampov

 










Hello!

Battambangin pikkukaupungissa on hyvin säilynyt ranskalaisaikainen keskusta, jota on hiljalleen kunnostettu ja jonka vanhoihin taloihin on alettu avata boheemeja putiikkeja ja kahviloita. Battambangin alueen nähtävyyksiä oli punakhmerien ajan joukkohauta, söpö bambujuna ja luola, josta lentää illan tullen ulos miljoonia lepakoita..se oli uskomatonta lepakot lentävät luolasta ulos tiettyn kellonaikana noin 18.00..










Battambangissa on Kambodžan hienointa kolonialismin aikaista arkkitehtuuria ja rauhallinen tunnelma verrattuna Phnom Penhiin tai Siem Reapiin, mutta Battambang suuntaa katseensa vahvasti tulevaan. Usein kehittyvissä maissa matkaillessaan ihmiset puhuvat aikamatkasta menneeseen ja etsivät autenttisuutta täällä voi kokea sen. Hotellimme La Villa oli hyvä valinta tähän 1933 rakennettu yläluokan talo josta oli tehty upea hotelli


keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2025

Kulenin kansallispuisto

 










Hello!

Kun menee ulkomaille niin ehdottomasti pitää käydä luontokohteissa, se on antaa uuden aspektin aina kohdemaahan ja on hauskaa. Tämä Phnom Kulenin kansallispuisto sijaitsee noin 60 kilometrin päässä Siem Reapista. Tämä koskematon luonnonalue kattaa yli 37 000 hehtaaria reheviä metsiä, vesiputouksia, arkeologisia kohteita ja muinaisia ​​temppeleitä. Khmerit pitävät puistoa pyhänä, koska sen uskotaan olevan muinaisen khmerien valtakunnan syntymäpaikka.










Täällä ei paljon maailman murheet paina vaan elämme hetkessä ja edelleen ihmettelemme miten kaunis paikka maailma on, mutta miksi täällä on sitten pahoja ihmisiä. Monissa maissa juuri vuori on pyhä paikka ja onhan näissä jotenkin ihmistä suurempaa.

















Ja retkenpalkinnoksi pääsimme vilvoittelemaan vesiputoukselle..










ja kukaan ei kertonut että vedessä oli pikku kaloja jotka syövät jalkoja, auts, ilmainen jalkahieronta...seuraavaksi siis Băt Dâmbâng on Kambodžan toiseksi suurin kaupunki

lauantaina, huhtikuuta 05, 2025

next..Kulen waterfall & Battambang cambodia

 










Hello!

Nyt on viikko laiskoteltu ja nyt päätimme että olemme yhden yön Battambang kaupungissa ensi perjantaina. Kaupunki on  kiinnostava sen arkkitehtuurin takia ja haluan nähdä mistä kaikki puhuvat.

Battambang on klassisen viehättävä provinssin pääkaupunki – vanhan maailman arkkitehtuuria ja vielä vanhempia pagodeja kuvauksellisesti joen varrella, ja vaikka kaupunki on yksi maan suurimmista, se on silti kevyesti turistimainen. 

La Villa Hotel 11-12.04 /Battambang

Toinen retki tehdään kulen waterfall aina nämä luontokohteet kiinnostavat...

torstaina, huhtikuuta 03, 2025

siem reap & zando shop

 










Hello!

Matka tänne siem reapiin kesti lopulta 11 tuntia, se oli jo kokeneelle matkustajalle haasteellista. Tiellä oli autokolari ja jouduimme menemään toista reittiä, satoi ja oli pimeää ja pieni pelko siitä että bussi ajaa ojaan tms. Näkyvyys oli huono ja hiekkatiet mutaisia. Lopulta saavuimme tänne. 

Hostelli (aborest tropical hostel) on ihan mukava mutta olemme 4 kerroksessa eikä ole hissiä..ja yöllä noin 02.00 aikaan alkaa disco jumputus joten piti käydä ostamassa unilääkkeitä apteekista jotta saamme nukuttua...meillä on hostellin ainoa de-lux huone ja tuntuu siltä että uima-allas on vain meidän käytössä, hyvä diili..













Päätimme ottaa rennosti ja temppeli alueelle menemme vasta ensi viikolla nyt vain shoppailua ja hyviä ravintoloita (niitä täällä riittää)  - > Paikallinen muoti liike zando myi paikallisia muotivaatteita, tuli hyvät kaupat..